Silta, joka romahti – neuvostokirjailijoita Mukkulassa 1963 - 1991

Ilmestyy venäjäksi Spektr NEDELI:ssä torstaina 21.06.2007

Reijo Nikkilä 19.06.2007

kuvat ovat pysäytettyjä kuvia tv-dokumentista ”Muistoja Mukkulasta”, YLE/TV1, 1993, ohj. Reijo Nikkilä


Lahden kirjailijaseminaari päättyi 19.6., tiistaina kestettyään kolme päivää. Tämä oli jo 23. kerta. Vuosia on kertynyt vielä enemmän, sillä ensimmäinen seminaari pidettiin Eino Leino-seuran aloitteesta jo kesällä 1963. Alun perin seminaarin tarkoitus oli toimia idän (= Neuvostoliiton) ja lännen (=kapitalististen maiden) kirjailijoiden, kriitikkojen ja kääntäjien siltana kylmän sodan hieman hellitettyä Hruštševin aikana.

Tänä vuonna seminaarin teemana oli Kirjallisuuden kauneus ja kauheus, josta keskusteli runsaat 60 osanottajaa. Teeman suomeksi näppärältä vaikuttava ”kauneus ja kauheus” ei taida oikein löytää vastinetta muilla kielillä.


Vladimir Jermilov


Claude Simon, alkuperäinen kuva: Kai Laitinen

Teemat ovat olleet Mukkulassa kuitenkin vain suuntaa antavia, niiden rajat on rikottu aina, joskus enemmän, joskus vähemmän. Esim. ensimmäisen seminaarin keskeiseksi asiaksi nousi Majakovskin aikalaisen ja hänen teilaajansa Vladimir Jermilovin ja ranskalaisen kirjailijan Claude Simonin sanasota sosialistisen realismin ja modernismin paremmuudesta. Taistelu jatkui heidän välillään pitkään seminaarin jälkeenkin Literaturnaja Gazetan ja Figaro Littérairen sivuilla.


Norman Cousins

Cousins:” Kirjailijat näyttävät tietä. Yhtenä päämääränä on oltava maailmankansalaisuus. Yksi maailma, maailmanhallitus. Kirjailijan ehdoton tavoite tänään on valmistaa ihmiskuntaa maailmankansalaisuuteen. Jos ihmisen ja valtion oikeudet ovat vastakkaiset, ihmisen oikeudet voittavat. Valtio osoittaa oikeutensa vain jos se suojelee ihmisen oikeuksia”.


Grigorij Baklanov

Vuonna 1966 neuvostoliittolainen kirjallisuusideologi Aleksandr Dymšyts yllytti Grigorij Baklanovin mukaansa vastustamaan yhdysvaltalaista journalistia ja kirjailijaa Norman Cousinsia aiheesta ”Maailmankansalaisuus”. Seminaarin virallinen teema tuolloin oli oli kaikenkattava ”Kirjoittamisen ongelmat”








Baklanov:”Maailmankansalaisen määritelmä kuulosti minusta teennäiseltä. Internationalisti – kyllä, mutta maailmankansalainen…”
Baklanov ei sanonut ei-sanaa, vaan näytti sen torjuvalla eleellä.


Jurij Trifonov

Vuonna 1968 mukana neuvostovaltuuskunnassa oli Jurij Trifonov, joka joutui vahingossa Mukkulan kuuluisaan yhteissaunaan. Hän oli hyvin kiusaantunut, vaikka olikin ainoa, joka oli uimahousuissa. Jälkeenpäin ajatellen minun olisi hänen saunatulkkinaan pitänyt osoittaa hänelle solidaarisuutta ja jättää myös uimahousut jalkaan. Mutta silloin elettiin seksuaalista vallankumousta eikä moinen tullut mieleenikään. Trifonov ei osallistunut seminaarissa ideologisiin väittelyihin.



Vuonna 1973 neuvostoliittolaisvaltuuskuntaa loukattiin pahasti, kun jostakin syystä simultaanitulkkausta ei järjestetty lainkaan venäjäksi.


Bernard-Henri Lévy




Mihail Barytšev

Vuonna 1979 käytiin raivoisa kamppailu jälleen neuvostoliittolaisten ja ranskalaisten välillä. Ranskalainen Bernard-Henri Lévy haukkui Neuvostoliiton totalitarismia, nosti Suomessakin kuuman perunan Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston tuon ajan tärkeimmäksi teokseksi. Venäläinen Mihail Barytšev ei pärjännyt väittelyssä lainkaan.

Timo Hämäläinen ja Max Rand haastattelivat.

Lévy:”Meillä on eräs suuri filosofi, ajattelija ja suuri kirjailija. Uusimmista uusin filosofi, joka on Suomessakin tunnettu. Hän on Solženitsyn. Häntä on parjattu Suomenkin lehdistössä. Hänen on väitetty olleen Vlasovin armeijassa, häntä on sanottu yltiömieliseksi isovenäläiseksi ja taantumukselliseksi CIA:n agentiksi. Solženitsyn kertoo sadoilla sivuilla Vankileirien saaristossa miten tavalliset ihmiset nousevat paljain käsin vastustamaan totalitarismia keskitysleireillä. Se kirja on paras mahdollinen vastarinnan oppikirja”.

Barytšev:”Meillä on eräs tv-elokuva, jonka nimi on Katu täynnä odottamattomia tilanteita. Toisin sanoen elämä tuo aina mukanaan meille odottamattomia yllätyksiä. En voi sanoa odotinko tällaista, mutta ihmisen on oltava aina valmis kohtaamaan odottamattomia tilanteita ja reagoimaan niihin. Niinpä minäkin, kun kohdalleni osui tällainen minulle odottamaton keskustelu, joka oli ristiriidassa konferenssin aihepiirin kanssa”.

Lévy:”Sanon pelkästään, että on ehkä vähemmän huonoja yhteiskuntia. Joissakin yhteiskunnissa on parempi elää kuin toisissa. Esim. Suomessa, Helsingissä tai Lahdessa on parempi elää kuin muutaman kilometrin päässä täältä Neuvostoliitossa. Olemme täällä demokraattisessa maassa. Suomen demokratia on parempi kuin Neuvostoliiton totalitarismi”.

Barytšev:”Olen luultavasti sitä mieltä, että Lévy ei ole tullut tänne sattumalta ja että hän ilmaisee tiettyjen piirien mielipiteen. Mutta en tiedä, mitä hänen taustallaan olevat piirit ovat”.


Tšingiz Aitmatov

Vuonna 1987 silta idän ja lännen välillä toimi vielä mainiosti: Tšingiz Aitmatov toi ensimmäisen tuulahduksen perestroikasta puhumalla avoimesti:”Tunnen oloni täällä jotenkin vapautuneeksi. Tunnen lisäksi, että täällä ihmiset ovat vakavissaan ja keskustelevat tosissaan. Eikä täällä ole poliittisia intohimoja. Ei kielletä toisten näkemyksiä omien näkemysten kustannuksella. Täällä ei ole ideologista monopolia”.


Alla Latynina

Ja sitten Neuvostoliiton kohtalon kesänä v. 1991, pari kuukautta ennen elokuun putshia kriitikko Alla Latynina räjäytti pankin:
”Solženitsynin teosten ja ajatusten julkaiseminen on paljolti edesauttanut häivyttämään illuusioita lokakuun vallankumouksen demokraattisista perspektiiveistä. Seuraavana askeleena historian syövereihin on ollut asettaa kysymys vuoden 1917 kansallisen katastrofin syistä ja miettiä miten olisi voitu välttää se ja sen seuraukset. Minä kuulun niiden joukkoon, jotka pitävät 73-vuotista kommunistista kokeilua maassamme syvästi epäonnistuneena, historiamme väkivaltaisuutena”.


tunnnistamaton neuvostokirjailija, Nikolai Gorbatšev?

Neuvostovaltuuskuntaan kuulunutta vanhempaa kirjailijaa, jonka nimeä en valitettavasti muista, mutta jota suomalaiset järjestäjät kutsuivat moskovalaiseksi politrukiksi, Latyninan sanat eivät lainkaan miellyttäneet.


Arkadij Dragomoštšenko

Samana vuonna, siis vielä neuvostoaikana, leningradilainen runoilija Arkadij Dragomoštšenko purki idän ja lännen välisen sillan lopullisesti. Kysyin häneltä tulevatko neuvostokirjailijat Mukkulaan vieläkin rakentamaan siltaa idän ja lännen välille vai jostakin muusta syystä. Hän vastasi: ”Muusta syystä tietenkin. He ovat tulleet todellakin muistin ja kirjallisuuden takia. He eivät tarvitse nyt siltaa. Ihmiset ovat itse siltoja, omasta takaa, tajuatko? Ei tarvitse ajatella, että joku rakentaa sillan. Olet itse silta. Siinä kaikki. Ty sam jest most. Eto vsjo. Your back – this is a bridge. That’s all! Kameran edessä Arkaša kääntyi ja näytti selkäänsä.

Arkadij Dragomoštšenko vastailee jalkapallo-ottelun Suomi - Muu maailma katsojana selostajalle Thomas Wulffille v. 1991


Tänä vuonna Venäjältä oli saapunut (kutsuttu?) vain yksi kirjailija, marilainen Svetlana Arhipova.
Silti – ainakin seminaarin nettisivujen mukaan – seminaarissa oli simultaanitulkkaus myös venäjäksi. Ehkä siitä nauttivat Arhipovan lisäksi balkanilaiset tai Leningradissa syntynyt, ukrainalainen, Lontoossa asuva kirjailija.